Miksi valita Archtours?
Hyvin suunniteltu arkkitehtuurimatka voi olla osa yhteisön markkinointistrategiaa. Matkan suunnittelussa pitää muistaa asiakaslähtöisyys ja ymmärtää kohderyhmän kiinnostuksen kohteet. Yhteinen kokemus sitoo ihmisiä toimimaan yhdessä jatkossaki!
Matka voi olla osa koulutuskokonaisuutta. Arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat ylläpitävät osaamistaan ammatillisella täydennyskoulutuksella. Tällöin matkaohjelma kohdistuu tiettyyn teemaan ja se sisältää asiantuntijatapaamisia. Järjestämme myös koulutustapahtumia.
Yliopisto voi järjestää opiskelijoilleen intensiivisen tutustumisretken. Archtours pyrkii tuottamaan yliopistoille ja vastaaville low-budget - vaihtoehtoja.
Yhdessä matkaavat tutustuvat toisiinsa, mistä on suoranaista etua silloin, kun joukko eri alojen asiantuntijoita lähtee yhdessä vetämään suurta hanketta. Hyvät esimerkit ovat kullan arvoisia. Tällainen ryhmä tahtoo tavata asiantuntijoita ja nähdä korkeatasoisia toteutuksia. Palaverit ovat osa ohjelmaa. Voimme myös helpottaa keskinäisen vuoropuhelun syntymistä erilaisilla tekniikoilla.
Konsulttitoimisto voi palkita työntekijöitään ja lujittaa yhteishenkeä järjestämällä vaikkapa viikonloppumatkan ja tarjoamalla hyvän illallisen.
Archtours kannattaa valita matkanjärjestäjäksi, jos yllä kuvaillut tilanteet ovat Teille tärkeitä. Archtoursin toiminnan pohjana on oma ainutlaatuinen sisältötuotanto. Asiakkaan etu on myös helppous, kun koko matkan voi tilata koordinoituna yhdestä pisteestä käsin. Useimmissa tapauksissa voimme tarjota koko matkapaketin kilpailukykyiseen hintaan.